Jukuri, BrowZine ja OA – mikä näitä yhdistää?

Ei äkkiä ajateltuna mikään. Kaikki kuitenkin sisältyivät Suomen Tieteellisen Kirjastoseuran Julkaisutoiminta murroksessa -tietoaineistoseminaariin, jossa murrosta ihmeteltiin monen eri toimijan näkökulmasta. Näkemyksiänsä avasivat niin tutkija kuin kustantajakin.

Tieteiden_talo2

Seminaari järjestettiin Tieteiden talon historiallisissa puitteissa

Professori Sari Lindblom-Ylänne ja tutkijataustainen informaatikko Mari Katvala valottivat tutkijan kokemuksia päivän aiheesta. Lindblom-Ylänteen viitekehys on erityisesti kasvatustieteissä, Katvalan evoluutiobiologiassa. Heidän mukaansa ei ole väliä, onko tutkimuksessa tarvittava julkaisu painettu vai elektroninen tai onko aineisto maksullista vai vapaasti verkosta saatavilla, eikä Katvalan suomalaisille evoluutiobiologian tutkijoille tekemän kyselyn mukaan artikkelien avoin saatavuus vaikuta tiedonhakutapoihin tai tutkijan työhön. Google-tiedonhakijahan ei aineistojen maksullisuutta tai avoimuutta edes välttämättä huomaa, koska yliopistojen tietoverkoissa maksullisetkin aineistot avatuvat käyttäjälleen ilman erillistä kirjautumista. Katvala joka tapauksessa arvioi tieteellisten lehtien säilyvän jatkossakin vielä tutkimustyön julkaisukanavina, joten ainakaan toistaiseksi eivät tutkijoiden vertaisverkostot (esim. ResearchGate) korvanne perinteisiä julkaisumuotoja. Lindblom-Ylänne kantoi huolta myös Open Access -julkaisemisen ja Julkaisufoorumin haittapuolista. Vaikka OA-julkaiseminen sinällään on kannatettavaa, voi artikkelin julkaiseminen olla kirjoittajalle kallista. Lisäksi OA-lehtien referee-prosessi voi olla hyvinkin puutteellinen, ja hyvien lehtien erottaminen sekalaisesta lehtijoukosta saattaa olla esim. tohtorikoulutettavalle vaikeaa. Julkaisufoorumi – niin paljon hyvää kuin siinä onkin – on kohdannut omat haasteensa. Esimerkiksi tason 1 lehtiä on jopa alettu välttää julkaisukanavina, vaikka alunperin jo taso 1 on määritelty sinänsä hyväksi perustasoksi.

Lindblom-Ylanne

Professori Sari Lindblom-Ylänne

Kustannustoiminnassa julkaisutoiminnan murros näkyy ja tuntuu selvästi. Johanna Suhonen Kauppalehdestä kertoi nykyisin saman lehden painetulla ja digitaalisella versiolla olevan täysin erilaiset liiketoiminnan mallit sekä osin jo eri sisällötkin. Painettu lehden numero on teollinen, stabiili tuote; valmis ja lopullinen painosta tullessaan. Digilehti on jatkuvassa uutisvirrassa muuntuva palvelu, jonka käytön jatkuva seuranta ja analysointi sekä sen pohjalta tehtävä sisältöjen päivittäminen on tärkeää. Kustantaja esimerkiksi seuraa sosiaalisessa mediassa, kauanko artikkeli saa klikkauksia ja jakoja, ja kun se ei some-virrassa enää herätä huomiota, nostetaan esille uusi artikkeli. Suhosen mukaan sosiaalinen media tulee olemaan entistä useammin lehtien ’käyttöliittymä’, ja lehtien omat sivut digilehtineen jo sekin käyttöliittymänä pian vanha. Sisällöissä erot näkyvät siten, että laajemmat, taustoittavat artikkelit soveltuvat lehden painettuun versioon nopean uutisoinnin painottuessa sähköiseen lehteen. Myös lehden mainonnasta ja tilausliiketoiminnasta saatavat tulot vaikuttavat ainakin digitaalisiin sisältöihin. Mainostuottoja saadaan jutuilla, jotka saavat paljon klikkauksia myös satunnaisilta lukijoilta. Vakituisia tilaajia silmällä pitäen kirjoitetaan sitten enemmän  ennakko-odotusten mukaisia artikkeleita. Sisällön laatu tulee olla niin korkea, että tilaajan kannattaa palvelusta maksaa. Laadukas sisältö sekä digitaalisuuteen panostaminen ovat kustantajien keinoja säilyttää asemaansa Suomenkin yhä kansainvälistyvämmillä kustannusmarkkinoilla. Myös Aleksi Tykkä LM Tietopalveluista allekirjoitti saman markkinoiden globalisoitumisilmiön, mutta totesi että monetkaan perinteiset kotimaiset lehdet eivät ole kehittyneet kuluttajien toimintamallien mukaisesti ja ovat siten jäljessä muusta maailmasta. Esimerkiksi aikakauslehdistä vain pienellä osalla on olemassa mobiilaitteille optimoitu versio, kun vastaavasti vaikkapa tabletti jo on 32 prosentilla kotitalouksista – älypuhelinten yleisyydestä puhumattakaan. Kuluttajat haluavat entistä kattavammat sisällöt entistä nopeammin erilaisille laitteille, ja lukutavatkin ovat muuttuneet mobiililaitteiden myötä.

Uusia välineitä julkaisujen käytön ja hankinnan edistämiseksi esittelivät Kendall Bartsch (Thrid Iron) ja Kai Haatainen (YBP Library Services / EBSCO). Bartsch tutustutti kuulijat BrowZine-ohjelmaan, jolla voidaan selailla, lukea, lajitella ja tallentaa kirjaston tilaamia lehtiä yhdessä ja samassa käyttöliittymässä kustantajasta riippumatta.  Palvelusta on saatavilla sovellus  myös mobiilikäyttöä varten. Haatainen puolestaan kertoi GOBI-hankintaohjelmasta, jolla voi hankkia kirjastoihin sekä painettuja että e-kirjoja monenlaisilla hankintamalleilla.

WP_20150915_021

Julkaisutoiminnan uusista tuulista kiinnostunut kuulijajoukko

Informaatikko Sirpa Suonpää Luonnonvarakeskuksesta (Luke) kertoi siirtymisen painetuista aineistoista elektronisiin näkyvän arkipäivässä mm. siten, että vielä 1990-luvulla oli erikseen perusteltava asiakkaille, miksi jokin aineisto pitää hankkia sähköisenä, ja nyt vastaavasti tarvitaan erillisiä perusteluja painetun aineiston hankintaan. Lisäksi julkaisutoiminnan murros näkyy kirjastossa moninaisina osaamisvaatimuksina. Tulee osata sopimusjuridiikkaa, monenlaisia käyttöehtoja ja hinnoittelumalleja sekä erilaisia teknisiä ratkaisuja. Tietoaineistojen painopisteen siirtyessä sähköisiin aineistoihin kirjastotilojakaan ei tarvita siinä määrin kuin aiemmin. Suonpää kertoi esityksessään myös Jukurista eli Luken avoimesta julkaisuarkistosta, johon kootaan Luken julkaisutuotanto. Arkistoon viedään julkaisuja myös taannehtivasti, eli Luken vuoden 2015 muodostaneiden tutkimuslaitostenkin julkaisut tullaan digitoimaan ja sisällyttämään Jukuriin.

Rinnakkaistallentamisesta ja Open Access -julkaisemisesta yleensä piti tyhjentävän esityksen Marjo Vallittu Jyväskylän yliopiston kirjastosta. Vallittu esitteli erilaiset OA-mallit ja kertoi rinnakkaistallentamisesta (ns. vihreä OA) myös tutkijan näkökulmasta. Rinnakkaistallentamisen hankkeita on Suomessa meneillään useilla eri tahoilla. Myös Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopiston kirjastoilla on käynnissä OKM:n rahoittama hanke Suomi rinnakkaistallentamisen mallimaaksi.  Open Acces -julkaisemisesta kiinnostuneiden on kannattaa tutustua Vallitun esitysmuistiinpanoihin Suomen Tieteellisen Kirjastoseuran sivuilla. Sieltä löytyy myös päivän muiden esitysten materiaaleja.

Kaarina Meriläinen
Tietoasiantuntija
Verkkoresurssipalvelut

 

Mainokset

Hyvää Open access -viikkoa kaikille

On kansainvälisen Open access -viikon aika jälleen. Kaikki varmaan tietävät jotain Open access (OA) -toimintamallista, pääpiirteissäänhän se tarkoittaa julkaisun tai muun materiaalin jakelua vapaasti internetin välityksellä. Toisin sanoen tieteen ja tiedon avoimuutta. Tarkempaa tietoa OA:sta voi lukea esimerkiksi kirjaston kotisivuilta: http://www.uef.fi/fi/kirjasto/lisatietoja-open-access-julkaisemisesta ja seurata sieltä löytyviä linkkejä.

Julkaisutoiminta ja open access kulkevat monen mielessä jo käsi kädessä, ajatusmaailma on kuitenkin laajenemassa koko ajan. Enää ei kuitenkaan puhuta vain avoimesta julkaisemisesta vaan koko tutkimustyön avoimesta elinkaaresta jossa tutkimuksen tulosten lisäksi saatetaan vapaan saatavuuden piiriin sekä tutkimusdata että tutkimuksen tausta-aineisto.

Myös tutkimusta rahoittavat tahot ovat ryhtyneet vaatimaan vapaampaa julkaisupolitiikkaa ja yhä useampi rahoittaja edellyttääkin että tulokset julkaistaan OA -mallin mukaisesti joko rinnakkaistallenteina korkeakoulujen omissa julkaisuarkistoissa tai OA-lehdissä.

Kuvion kolmas pala, kustantajat, ovat myös ryhtyneet hyväksymään maailman muutoksen, tosin hitaammin ja jokainen omalla tavallaan. Tavat tukea tiedon vapaata saatavuutta vaihtelevat suuresti. Joissain tapauksissa kustantaja saattaa sallia heidän julkaisemansa artikkelin sellaisenaan verkossa milloin vaan. Toinen kustantaja saattaa edellyttää julkaisemisen tapahtuvan heidän omassa julkaisupalvelussaan jolloin toiminta on usein maksullista. Näiden ääripäiden välille riittää mitä kirjavimpia käytäntöjä ja keinoja joilla rajoitetaan miten open access julkaiseminen voidaan tehdä.

Open Access -viikon sivut

http://www.openaccessweek.org/

 

Mitä Open Access on?

 

Antti Laurila, Tietojärjestelmäasiantuntija

Kohteena avoimet julkaisuarkistot

Open Repositories in Helsinki, 9.-13.6.2014
Ensimmäisenä päivänä oli tarjolla aihepiiriin johdattavia esikonfferensseja. Otin läpileikkauksen eri aiheista, aloittaen altmetriikasta ja päättäen rahoittajien mandaatteihin. Altmetriikka osiossa esiteltiin altmetric.com–palvelua sen tarjoamien palveluiden välityksellä. Välineitä voi saada ei-kaupalliseen käyttöön ilmaiseksi. Altmetriikka tarjoaa artikkelitasoista, eri lähteistä jalostettua, näkyvyyttä ja laajentaa perinteistä tieteellistä mittaamista. Kotiläksyksi jäi myös luettavaa ja tutustumista: Altmetrics: a manifestoGlasgown yliopiston arkisto ja altmetriikan hyödyntäminen, Altmetrics in libraries and institutional repositories –blogikirjoitus. Keskustelussa nousi eteen mahdollinen hyödyntäminen CRIS-sovelluksissa. Hyödyntämisessä käytetään pääasiassa DOI-tai Pubmed Id-tunnisteita. Iltapäivän toisessa sessiossa tarjoiltiin näkymää erilaisista ja eritieteenalojen julkaisutietokannoista ja niiden toiminnasta. Lisäksi oli tarjolla rahoittajan näkökulmaa ERC-hankkeisiin, joissa rahoittajilla on vahva suositus Open Access –julkaisemiseen, he jopa suosittelevat käyttämään Europe PubMed Central –arkistoa biotieteisiin ja ArXiv-arkistoa fysiikan ja tekniikan alan palveluihin. Erityisiä suosituksia ei ole yhteiskuntatieteisiin eikä humanistisiin tieteisiin. Vaihtoehtoisina tallennuspaikkoina voidaan käyttää organisaatiokohtaisia tai keskitettyjä arkistoja, kuten Zenodo. Suosituksissa nostetaan yhä selkeämmin esille, että tutkimusdata tulisi myös pyrkiä julkaisemaan aina silloin kun se on mahdollista. Rahoittajilla on myös toiveita embargoaikoihin, eli julkaisut pitäisi saada avoimen saatavuuden piiriin kuuden kuukausen sisällä, myöhempää aikaa eli vuotta on mahdollista käyttää yhteiskuntatieteellisillä ja humanistisilla aloilla. Päivän päätteeksi oli vuorossa vielä keskustelusessio, joka alkoi alustuksilla eri rahoittajien Open Access-politiikoista. Tilaisuudessa esiteltiin REF (Reseach Excellence Framework)-mallia, joka on RAE (Research Assessment Exercicise)-mallin jatkaja. Hyviä kysymyksiä: Organisaation Open Access vaatimukset?, Onko kyseessä mandaatti vai politiikka?, Kohdistetaanko kiinostus kultaiseen (Gold) vai vihreään (Green) Open Accessiin? Onko jotakin aikarajoja?, Kuinka alakohtaiset arkistot sopivat kuvaan? Ja tosiasiahan on, että resurssointiin on kiinnitettävä huomiota. Tärkein viesti oli kuitenkin, että tutkijoiden toimintamallia on saatava muuttumaan avoimen tieteen suuntaan. Tauolla tuli käytyä keskustelua suomalaisista CRIS-järjestelmistä ja niiden rajapinnoista julkaisuarkistoihin. Joihinkin arkistoihin on tulossa apusovelluksia, joilla kaksi tietojärjestelmää voivat kommunikoida keskenään.

Toisen päivän avajaissessiossa ilmoitettiin, että konfferenssiin on tullut osallistujia yli 500 ja 38 eri maasta. Päivän Keynote-puhuja Erin C. McKiernan oli avoimen tieteellisen julkaisemisen ja avoimen tieteen puolestapuhuja. Avoimuus lisää enemmän näkyvyyttä, käyttäjiä ja keskustelua. Avoimuudella voidaan vähentää aineistojen käytettävyysesteitä. Tutkijoilla voi syntyä ajatus, mutta sen jalostaminen saattaa pysähtyä puutteelliseen aineistojen hyödyntämiseen. Aineistojen hankkiminen on osittain kustannuskysymys. Open Access ideaa voi viedä eteenpäin boikotoimalla ”suljettuja” lehtiä, käymällä keskustelua blogeissa ja toimittaa preprinttejä jos mahdollista, julkaista vain open access –lehdissä. Toki näissä piilee uran kannalta riski erityisesti nuorelle tutkijalle. Tieteelliset arviointivälineet valitettavasti huomioitavat arvioinneissa korkeiden impact factorin omaavat lehdet ja open access lehdillä ei välttämättä ole korkeitä impact factor-arvoja – toki poikkeuksiakin on. Erityisesti kirjoittajien tulisi kiinnittä huomiota tekijänoikeuksiin ja muuttaa toimintaansa enemmäin avoimuutta sallivaksi. Open access –lehdissä piilee vielä myytti huonosta vertaisarvioinnista, useimmissa lehdissä on tarjolla mahdollisuus tutustua arviointihistoriaan, joten sitäkin myyttiä ollaan purkamassa. Muissa sessioissa kiinnitettiin huomiota saatavuuteen, jos julkaisuita tai artikkelikopioita oli tallennettu projektien verkkosivuille tai muihin vastaaviin viritelmiin, niitä ei ole välttämättä myöhemmin saatavissa. Tämä puoltaa hoidettujen arkistojen olemassaoloa ja resurssointia. Iltapäivän puolella käsiteltiin eri tuotteilla toteutettuja arkistoja, tietojen siirtoa arkistojen välillä, pilvipalveluiden soveltuvuutta ja arkistojen välistä yhteistyötä, jonka kehittymistä tulee seurata tieteen ja tieteenalojen kansainvälistyessä. Päivän viimeisenä sessiona oli Posterikavalkadi.

Keskiviikkona käytiin läpi käsitteistöä: repository, archive. Miten huolehditaan saatavuudesta, entä pitkäaikaissäilytyksestä? Arkistojen tallennuskohteiden monimuotoisuus asettaa haasteita myös järjestelmille. Artikkelit, tutkimusdata, oppimateriaali, verkkokurssit, videolähetykset (kokoukset, video-opetukset…) Onko kaikki tarpeen tallentaa, riittääkö otanta? Metatiedon saatavuus ja erilaiset rajapinnat? Entä metatiedon rikastaminen? Pitäisi päästä eroon fyysisistä opuksista ja katsoa mieluummin objekteja. Suuntana tulisi olla palvelukokonaisuus, jossa kaikki palvelut olisivat saatavilla yhden luukun periaatteella. Tämä olisi varmaan tutkijoille mielekkäämpää, kuin haravoida organisaatiosta mitä kenellekin tulee tarjota. Miten CRIS-järjestelmät voitaisiin liittää osaksi kokonaisuutta? Voidaanko käyttäjä pakottaa käyttämään kontrolloituja asiasanastoja metatiedon syöttämisessä? Miten organisaation eri tietovarantoja voidaan hyödyntää, ettei samaa tietoa tarvitsisi tallentaa moneen paikkaan? ORCID, PubMed ID, Handle Id, DOI, URN, ResearcherID, ScopusID, Google ID – jokaisella järjestelmällä omia tunnisteita, tuleeko tästä upottava suo? Mitä internetissä tapahtuu minuutissa? Päivän aikana tuli ehkä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Viimeiseen päivään osuikin sittan ajatukset palvelukulttuurista. Kirjastot ovat tietokokoelmia. Kirjastolaisilla on palveluasenne. Kirjastoa pidetään luotettavana, sailyttävänä ja pysyvänä organisaationa. Kirjoja pyydetään ja annetaan toisille kokoelmille. Kirjasolla on eettiset perinteet. Kuinka nämä sopivat digitaaliseen maailmaan, tarvitseeko kaikkien palveluiden olla yksi yhteen? Muuttuvatko tehtävät: kannustaminen, sisältöjen markkinointi, lisenssointityö, vaikuttavuuden mittaaminen, strategia ja politiikkatyö.

Tomi Rosti, tietoasiantuntija

 

Opinnäytteet ja avoimuus

Yliopistossamme vuonna 2012 aloitettu käytäntö viedä pro gradu -työt verkkoon yhtenäisti toimintatavat eri kampuksilla, tarjosi mahdollisuuden edistää tieteellisen tiedon avointa leviämistä sekä nopeutti käyttöön saattamista verrattuna aiempiin paperisiin ja mikrokorttimuotoisiin pro graduihin. Kaikki ei ole kuitenkaan edennyt aivan tavoitteiden mukaisesti. Asian nurja puoli paljastuu, kun tutkitaan pro gradujen avointa internet-saatavuutta, eli onko gradu ns. Open Access (OA) -julkaisu. Vuoden 2013 pro gradu -töistä vain 36% julkistettiin OA-muodossa. Ainoaan vertailukohtaan, vuoteen 2012 (42%) nähden suunta on ollut jopa laskeva. Tilanne ei ole hyvä. Näitä EI-Open Access – opinnäytteitä kun voi käyttää ainoastaan kampuskirjastoissa ja niissäkin vain tietyiltä työasemilta. Moni ei myöskään varmaan tiedä sitä, että näitä kampuskäyttöisiä graduja ei voida kaukolainata toisiin kirjastoihin. Tämä kutistaa entisestään potentiaalisesti kiinnostuneiden lukijoiden mahdollisuutta saada aineisto käyttöönsä.

OA-julkaisemisessa on selviä eroja tiedekuntien välillä, mikä voi tarkoittaa sitä, että osassa tiedekuntia asenne tiedon vapaan levittämisen suhteen on kannustavampi. Eri alojen graduntekijöillä saattaa myös olla erilainen käsitys työnsä yhteiskunnallisesta hyödyllisyydestä ja kiinnostavuudesta. Tämä voi osaltaan vaikuttaa OA-julkaisemista harkittaessa. Open Access on kuitenkin aina opinnäytetyön tekijän oma valinta.

Kuva

Jyväskylän ja Helsingin yliopistoissa OA-tilanne on vain hivenen parempi kun meillä, mutta Tampereen huikeaan yli 80% tulokseen on vielä matkaa. (Verkkari 6/2013)

Tänä avoimuuden aikana on outoa, että työ, jonka parissa opiskelija on viettänyt lukemattomia tunteja, jätetään julkaisematta avoimesti internetissä. Opinnäytteen tekijältä OA-julkaiseminen edellyttää vain hiukan ylimääräistä työtä: verkkojulkaisusopimuksen täyttämisen ja allekirjoittamisen. Helpommalla pääsee kun jättää sen tekemättä…?

Miksi sitten tekijä julkistaisi opinnäytteensä avoimesti verkossa? Suurimmat ja ylevimmät edut löytyvät miltei minkä tahansa OA-asiaa ajavan tahon tai julkaisuarkiston sivuilta tai vaikkapa Google-haulla ”open access initiative”:

–          lisää näkyvyyttä ja vaikuttavuutta

–          lisää viittauksia tutkimukseen

–          parantaa tasavertaisuutta

–          julkisella rahoituksella tehty tutkimus tulee saada avoimesti saataville

Entäpä tekijän kannalta hivenen itsekkäämpi asenne? Opinnäytteen julkaiseminen avoimesti verkossa voisi toimia töitä hakiessa hyvänä korttina. Tuskin täysin mahdoton on myöskään tilanne, että gradun lukija on tekijän asiantuntemuksesta niin kiinnostunut, että lähestyy työtarjouksella. Kampuskäyttöisiä pro graduja kysytään kirjastolta käytettäväksi miltei viikoittain, niistä ovat kiinnostuneita niin tutkijat, ammatinharjoittajat (esim. lääkärit) kuin media. Joudumme ilmoittamaan näille kylmän tosiasian: matkustakaa kampuskirjastoomme lukemaan teosta.

Tietenkin on olemassa tilanteita ettei OA-julkaiseminen ole mahdollista, yhteistyö esimerkiksi liike-elämän toimijoiden kanssa tuo omat rajoitteensa. Toki moni tilanne voisi olla hoidettavissa siten, että työn tieteellinen puoli pysyy eheänä ilman että yhdenkään kolmannen tahon oikeuksia tulee loukatuksi. Työn julkaiseminen Open Accessina voi myös haitata mahdollisia kaupallisia julkaisutarjouksia.

Toivon että saamme parannettua yliopistossamme tietoisuutta OA-julkaisemisesta, etenkin pro gradu -työtään tekevien keskuudessa. Ajatusta on heitelty myös tiedotuskampanjasta, jonka myötä saataisiin pieni infopaketti graduseminaarien järjestäjille. Toivottavasti tiedotuksen avulla saamme opiskelijan pohtimaan työnsä vaikutusta muihin, sen sijaan että hän jää pohtimaan opinnäytteen arvosanaa tai antaa vaatimattomuuden haitata tieteen avointa leviämistä. Tavoitteena on myös helpottaa OA-julkaisemisen prosessia entisestään, nykyaikainen sähköinen sopimuspaperi on todennäköisesti houkuttelevampi vaihtoehto kun paperinen sopimuspaperi.

Lisätietoa Open Access -julkaisemisesta

–          Kirjaston kotisivuilta: http://www.uef.fi/fi/kirjasto/lisatietoja-open-access-julkaisemisesta

–          Suomen Open Access -työryhmä: http://www.finnoa.fi/

–          Jyväskylän yliopistolla on listattuna hienosti OA-julkaisemisen etuja: http://openaccess.jyu.fi/edut

Antti Laurila, Tietojärjestelmäasiantuntija