Julkaisujen tallentaminen SoleCRISiin – jotain uutta, jotain vanhaa

SoleCRISillä (CRIS = Current Research Information System) on monta tehtävää, mutta niistä keskeisimpiä on toimia hallinnon työkaluna raportoitaessa yliopiston julkaisut eli osa yliopiston tuloksesta opetus- ja kulttuuriministeriölle, koska julkaisujen perusteella muodostuu 13 prosenttia yliopistojen rahoituksesta. CRISiä voi käyttää myös CV:n julkaisuluettelon ylläpitämiseen, minkä lisäksi se kertoo suurelle yleisölle yliopistossa tehdystä tutkimustyöstä.

Vanha toimintamalli voimassa

Vanha toimintamalli, jossa tutkija itse tai hänen yksikkönsä vastuuhenkilö tallentaa julkaisut CRISiin, on edelleen voimassa. Tällöin kirjasto tarkistaa julkaisun tiedot ennen ministeriölle raportointia.

Mitä uutta?

1. Tutkija voi lähettää julkaisunsa kirjastolle tallennettavaksi sähköisen palvelulomakkeen kautta. Lomake luotiin yhdessä Suunnittelun ja kehittämisen yksikön ja Tietotekniikkapalveluitten kanssa ja otettiin käyttöön keväällä 2015. Lomakkeella on haluttu helpottaa tutkijoitten tallennustyötä, sillä siinä on CRISiin verrattuna vain muutama pakollinen kenttä. Lomakkeessa kysytään OKM:n raportoinnissa pakollisina olevia tietoja, jotka eivät selviä suoraan julkaisun bibliografisista tiedoista (esim. yliopiston ensimmäinen tekijä ja vertaisarviointi). Lomakkeen lähettäjä saa tiedon julkaisun hyväksymisestä tai tekijä(t) mahdollisen lisätietopyynnön. Tähän mennessä lomakkeen kautta on ilmoitettu ja tallennettu noin 700 julkaisua.

2. Kirjasto tallentaa automaattisesti julkaisuja kansainvälisistä viitetietokannoista (Web of Science ja Scopus). Kirjasto tekee tietokantaharavointia ja vertaa sen tuloksia CRISin sisältöön. Laitoksille ei enää lähetetä tarkistuslistoja, vaan puuttuvien julkaisujen tietoja tallennetaan suoraan CRISiin. Tämän jälkeen julkaisun tekijöille lähetetään vakioviesti, jossa kerrotaan tallennuksesta, pyydetään tarkistamaan tallennetut tiedot ja tarvittaessa ilmoittamaan virheistä/muutostarpeista.

Ongelmia CRISin kanssa?

SoleCRISiin liittyvät ajankohtaistiedotteet ja ohjeet löytyvät Suunnittelun ja kehittämisen intrasta. Jos ongelma ei ratkea ohjeiden avulla, CRISiin liittyvät kysymykset kannattaa lähettää osoitteeseen sole-cris(at)uef.fi, jota seuraa koko SoleCRIS-tiimi.

Ajankohtaista juuri nyt

Mikäli UEF:n julkaisujen määrä pysyy edellisen vuoden tasolla, tällä hetkellä CRISiin on tallennettu vasta noin puolet vuoden 2015 julkaisuista. Tämän ja tietokantaharavoinnin suppeuden vuoksi (vain Scopus ja Web of Science) kirjasto toivoo, että erityisesti näiden tietokantojen ulkopuolelle jäävät julkaisut ilmoitettaisiin lomakkeella kirjastossa tallennettavaksi tai tallennettaisiin itse. Näitä ovat lähes kaikki Suomessa ilmestyneet julkaisut, muut kuin englanninkieliset julkaisut, kirjat, kokoomateokset ja niiden luvut sekä ammatilliset julkaisut. Vaikka kirjasto tekee tallennustyötä haravoinnin perusteella, on edelleen tutkijan vastuulla huolehtia siitä, että kaikki julkaisut tulevat tallennetuiksi CRISiin.

Mari Niemi, tietoasiantuntija, Kuopion kampuskirjasto

Jukuri, BrowZine ja OA – mikä näitä yhdistää?

Ei äkkiä ajateltuna mikään. Kaikki kuitenkin sisältyivät Suomen Tieteellisen Kirjastoseuran Julkaisutoiminta murroksessa -tietoaineistoseminaariin, jossa murrosta ihmeteltiin monen eri toimijan näkökulmasta. Näkemyksiänsä avasivat niin tutkija kuin kustantajakin.

Tieteiden_talo2

Seminaari järjestettiin Tieteiden talon historiallisissa puitteissa

Professori Sari Lindblom-Ylänne ja tutkijataustainen informaatikko Mari Katvala valottivat tutkijan kokemuksia päivän aiheesta. Lindblom-Ylänteen viitekehys on erityisesti kasvatustieteissä, Katvalan evoluutiobiologiassa. Heidän mukaansa ei ole väliä, onko tutkimuksessa tarvittava julkaisu painettu vai elektroninen tai onko aineisto maksullista vai vapaasti verkosta saatavilla, eikä Katvalan suomalaisille evoluutiobiologian tutkijoille tekemän kyselyn mukaan artikkelien avoin saatavuus vaikuta tiedonhakutapoihin tai tutkijan työhön. Google-tiedonhakijahan ei aineistojen maksullisuutta tai avoimuutta edes välttämättä huomaa, koska yliopistojen tietoverkoissa maksullisetkin aineistot avatuvat käyttäjälleen ilman erillistä kirjautumista. Katvala joka tapauksessa arvioi tieteellisten lehtien säilyvän jatkossakin vielä tutkimustyön julkaisukanavina, joten ainakaan toistaiseksi eivät tutkijoiden vertaisverkostot (esim. ResearchGate) korvanne perinteisiä julkaisumuotoja. Lindblom-Ylänne kantoi huolta myös Open Access -julkaisemisen ja Julkaisufoorumin haittapuolista. Vaikka OA-julkaiseminen sinällään on kannatettavaa, voi artikkelin julkaiseminen olla kirjoittajalle kallista. Lisäksi OA-lehtien referee-prosessi voi olla hyvinkin puutteellinen, ja hyvien lehtien erottaminen sekalaisesta lehtijoukosta saattaa olla esim. tohtorikoulutettavalle vaikeaa. Julkaisufoorumi – niin paljon hyvää kuin siinä onkin – on kohdannut omat haasteensa. Esimerkiksi tason 1 lehtiä on jopa alettu välttää julkaisukanavina, vaikka alunperin jo taso 1 on määritelty sinänsä hyväksi perustasoksi.

Lindblom-Ylanne

Professori Sari Lindblom-Ylänne

Kustannustoiminnassa julkaisutoiminnan murros näkyy ja tuntuu selvästi. Johanna Suhonen Kauppalehdestä kertoi nykyisin saman lehden painetulla ja digitaalisella versiolla olevan täysin erilaiset liiketoiminnan mallit sekä osin jo eri sisällötkin. Painettu lehden numero on teollinen, stabiili tuote; valmis ja lopullinen painosta tullessaan. Digilehti on jatkuvassa uutisvirrassa muuntuva palvelu, jonka käytön jatkuva seuranta ja analysointi sekä sen pohjalta tehtävä sisältöjen päivittäminen on tärkeää. Kustantaja esimerkiksi seuraa sosiaalisessa mediassa, kauanko artikkeli saa klikkauksia ja jakoja, ja kun se ei some-virrassa enää herätä huomiota, nostetaan esille uusi artikkeli. Suhosen mukaan sosiaalinen media tulee olemaan entistä useammin lehtien ’käyttöliittymä’, ja lehtien omat sivut digilehtineen jo sekin käyttöliittymänä pian vanha. Sisällöissä erot näkyvät siten, että laajemmat, taustoittavat artikkelit soveltuvat lehden painettuun versioon nopean uutisoinnin painottuessa sähköiseen lehteen. Myös lehden mainonnasta ja tilausliiketoiminnasta saatavat tulot vaikuttavat ainakin digitaalisiin sisältöihin. Mainostuottoja saadaan jutuilla, jotka saavat paljon klikkauksia myös satunnaisilta lukijoilta. Vakituisia tilaajia silmällä pitäen kirjoitetaan sitten enemmän  ennakko-odotusten mukaisia artikkeleita. Sisällön laatu tulee olla niin korkea, että tilaajan kannattaa palvelusta maksaa. Laadukas sisältö sekä digitaalisuuteen panostaminen ovat kustantajien keinoja säilyttää asemaansa Suomenkin yhä kansainvälistyvämmillä kustannusmarkkinoilla. Myös Aleksi Tykkä LM Tietopalveluista allekirjoitti saman markkinoiden globalisoitumisilmiön, mutta totesi että monetkaan perinteiset kotimaiset lehdet eivät ole kehittyneet kuluttajien toimintamallien mukaisesti ja ovat siten jäljessä muusta maailmasta. Esimerkiksi aikakauslehdistä vain pienellä osalla on olemassa mobiilaitteille optimoitu versio, kun vastaavasti vaikkapa tabletti jo on 32 prosentilla kotitalouksista – älypuhelinten yleisyydestä puhumattakaan. Kuluttajat haluavat entistä kattavammat sisällöt entistä nopeammin erilaisille laitteille, ja lukutavatkin ovat muuttuneet mobiililaitteiden myötä.

Uusia välineitä julkaisujen käytön ja hankinnan edistämiseksi esittelivät Kendall Bartsch (Thrid Iron) ja Kai Haatainen (YBP Library Services / EBSCO). Bartsch tutustutti kuulijat BrowZine-ohjelmaan, jolla voidaan selailla, lukea, lajitella ja tallentaa kirjaston tilaamia lehtiä yhdessä ja samassa käyttöliittymässä kustantajasta riippumatta.  Palvelusta on saatavilla sovellus  myös mobiilikäyttöä varten. Haatainen puolestaan kertoi GOBI-hankintaohjelmasta, jolla voi hankkia kirjastoihin sekä painettuja että e-kirjoja monenlaisilla hankintamalleilla.

WP_20150915_021

Julkaisutoiminnan uusista tuulista kiinnostunut kuulijajoukko

Informaatikko Sirpa Suonpää Luonnonvarakeskuksesta (Luke) kertoi siirtymisen painetuista aineistoista elektronisiin näkyvän arkipäivässä mm. siten, että vielä 1990-luvulla oli erikseen perusteltava asiakkaille, miksi jokin aineisto pitää hankkia sähköisenä, ja nyt vastaavasti tarvitaan erillisiä perusteluja painetun aineiston hankintaan. Lisäksi julkaisutoiminnan murros näkyy kirjastossa moninaisina osaamisvaatimuksina. Tulee osata sopimusjuridiikkaa, monenlaisia käyttöehtoja ja hinnoittelumalleja sekä erilaisia teknisiä ratkaisuja. Tietoaineistojen painopisteen siirtyessä sähköisiin aineistoihin kirjastotilojakaan ei tarvita siinä määrin kuin aiemmin. Suonpää kertoi esityksessään myös Jukurista eli Luken avoimesta julkaisuarkistosta, johon kootaan Luken julkaisutuotanto. Arkistoon viedään julkaisuja myös taannehtivasti, eli Luken vuoden 2015 muodostaneiden tutkimuslaitostenkin julkaisut tullaan digitoimaan ja sisällyttämään Jukuriin.

Rinnakkaistallentamisesta ja Open Access -julkaisemisesta yleensä piti tyhjentävän esityksen Marjo Vallittu Jyväskylän yliopiston kirjastosta. Vallittu esitteli erilaiset OA-mallit ja kertoi rinnakkaistallentamisesta (ns. vihreä OA) myös tutkijan näkökulmasta. Rinnakkaistallentamisen hankkeita on Suomessa meneillään useilla eri tahoilla. Myös Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopiston kirjastoilla on käynnissä OKM:n rahoittama hanke Suomi rinnakkaistallentamisen mallimaaksi.  Open Acces -julkaisemisesta kiinnostuneiden on kannattaa tutustua Vallitun esitysmuistiinpanoihin Suomen Tieteellisen Kirjastoseuran sivuilla. Sieltä löytyy myös päivän muiden esitysten materiaaleja.

Kaarina Meriläinen
Tietoasiantuntija
Verkkoresurssipalvelut

 

Kokemuksia tieteellisestä kirjoittamisesta ja julkaisemisesta

Seminaari Tieteiden talolla 5.6. 2015

Julkaisufoorumi on suomalainen tieteellisten julkaisukanavien luokitusjärjestelmä, jota käytetään mittaamaan yliopistojen tieteellisen julkaisutoiminnan laatua. Se kattaa keskeisimmät koti- ja ulkomaiset tieteelliset lehdet, konferenssit ja kirjojen kustantajat, jotka on arvioitu 23 tieteenalakohtaisessa paneelissa. Vuonna 2015 Julkaisufoorumi-luokitukset otettiin käyttöön yliopistojen rahoitusmallissa, niiden tieteellisen julkaisutoiminnan perusteella rahoitettavassa osiossa. Tieteellisen seuran valtuuskunnan järjestämässä Kokemuksia tieteellisestä kirjoittamisesta ja julkaisemisesta –seminaarissa tarkasteltiin, miten ihmistieteitä edustavat tutkijat sekä eri alojen tiedelehdet näkevät tilanteen, sekä miten se vaikuttaa heidän julkaisukäytäntöihinsä.

Päivän ensimmäisessä esityksessä Jukka Haapamäki Opetus- ja kulttuuriministeriöstä esitteli vuonna 2017 käyttöön otettavaksi suunniteltua yliopistojen rahoitusmallia. Vuonna 2015 käyttöön otetussa mallissa julkaisujen osuus on yliopistojen perusrahoituksessa entiseen tapaan 13 %, mutta kun aiemmassa mallissa se jakaantui kansainvälisten vertaisarvioitujen julkaisujen osioon (9 %) ja muiden tieteellisten julkaisujen osioon (4 %), nyt se lasketaan yhtenäisenä kokonaisuutena, jossa sovelletaan Julkaisufoorumi-luokituksia 0–3 (1 = perustaso, 2 = johtava taso, 3 = korkein taso, 0 = muut julkaisut). Vuonna 2017 painotuksia suunnitellaan muutettavan siten, että julkaisujen laatu korostuu entisestään, kun suurin painoarvo annetaan 3-tason julkaisuille.

Julkaisufoorumi-luokitukset vaikuttavat siis yhä enenevässä määrin yliopistojen perusrahoitukseen. Tällöin nousee kysymys, vaikuttaako tämä myös ohjaavasti julkaisukäytäntöihin; perinteisesti luonnontieteissä tieteellinen julkaiseminen painottuu vertaisarvioituihin lehtiin, kun taas ihmistieteissä merkittävä osuus on ollut tieteellisillä monografioilla. Jaakko Suominen (TY) käsitteli esityksessään etupäässä humanistitutkijoille tekemäänsä kyselytutkimusta, jossa kartoitettiin julkaisutoiminnan muutoksia ihmistieteissä suhteessa yliopistojen uuteen rahoitusmalliin. Lähtökohtana oli olettamus, että rahoitusmalli ohjaa ihmistieteitä omaksumaan luonnontieteelliset julkaisutavat, mikä tuottaa helpommin mitattavissa olevia tuloksia. Tutkijoilta muun muassa tiedusteltiin, onko heitä ohjattu julkaisemaan korkeamman Jufo-luokituksen julkaisuissa ja välttämään matalamman luokituksen julkaisuja. Osa tutkijoista katsoi, ettei tilanne ole muuttunut, mutta osa oli kohdannut pyrkimyksiä ohjata julkaisukäytäntöjä Jufo-pohjaisen arvioinnin kannalta edullisempaan suuntaan.

Seminaarissa nousi esille myös kysymys, onko tieteen tulosten avoimeen saatavuuteen liittyvä pyrkimys open access –julkaisemiseen osin ristiriidassa Jufo-luokitukseen perustuvan rahoitusmallin kanssa: pitäisikö artikkeli julkaista matalamman Jufo-luokan open access –lehdessä vai korkeamman Jufo-luokan lehdessä, jonka artikkelit eivät ole vapaasti luettavissa? Kysymys koskettaa myös suomalaisten tiedelehtien taloudellisia edellytyksiä, kuten tuli esille Johanna Liljan (TSV) ja Riitta Koikkalaisen (Kulttuurintutkimus-lehti) esityksessä: avoimuuden ja taloudellisen kantavuuden vaateita on vaikea yhdistää, jos avoimeen elektroniseen julkaisemiseen siirtyminen vie pohjan tieteellisen lehden taloudelta.

Anne Ruthin ja Janne Pölösen (TSV) esitys tarkasteli tiedekustantajien vertaisarviointikäytäntöjä ja näkemyksiä Julkaisufoorumista. Vastaajista puolet mainitsi Julkaisufoorumin tärkeimpien muutostekijöiden joukkoon tiedekustantamisessa. Esille nousi myös huoli, että Jufo-luokitus suosii kansainvälisiä julkaisuja kotimaisten kustannuksella. Toisaalta vähemmistö (22 %) näki, että julkaisun saama Jufo-luokitus on vaikuttanut käsikirjoitusten tarjontaan.

Seminaari nosti mieleen paljon ajatuksia tieteellisen kirjaston roolista erityisesti tutkijapalveluiden ja open access –julkaisemisen näkökulmasta. Tieteellisessä lehdessä julkaistun artikkelin rinnakkaistallentaminen yliopiston omaan avoimeen julkaisuarkistoon on tehokas tapa lisätä avointa saatavuutta, ja tämän julkaisumuodon kehittämiseen Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt merkittävän rahoituksen Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopiston kirjastoille.

Seminaarin esitykset ovat luettavissa Suomen tieteellisen kirjastoseuran sivuilla.

Jussi Hyvärinen

Tietoasiantuntija (Opetus- ja tietopalvelut)

 

 

 

 

 

 

 

Kesäluokkaretki Jyväskylään

Jkl_kättely

Tervetuloa! Tietopalvelupäällikkö Mirja Laitinen ja informaatikko Irene Ylönen kättelevät Helena Silvennoinen-Kuikan ja Tomi Rostin. Kuva: Tapani Toivanen

”Miksei me koskaan käydä missään?”, oli tietoasiantuntijamme puuskahtanut esinaiselleen. Tästä kehkeytyi ajatus lähteä benchmarkkaamaan Jyväskylän yliopiston kirjaston tutkijapalveluita. Onhan kirjastomme tämän vuoden painopiste tutkijapalvelut eli tutkijoille ja tohtorikoulutettaville tarjottavien palveluiden kehittäminen. Muitakin yhteisiä intressejä meillä on, OKM antoi vastikään hankerahaa Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistojen kirjastojen yhteiselle avoimen rinnakkaistallentamisen kehittämishankkeelle.

Yhdeksänhenkinen luokkaretkueemme Joensuun ja Kuopion kampuksilta toivotettiin tervetulleeksi Seminaarinmäelle. Vilkas keskustelu alkoi jo esittelykierroksen aikana. Jyväskylän yliopiston kirjaston koulutustarjontaa esitteli koulutussuunnittelija Eeva Koponen. Tiedonhaun ja -hallinnan opetus on nykyään korkeakoulukirjastojen perustoiminto, mutta virkistävää on kuulla, miten samat asiat voi tehdä toisinkin. Omassa yliopistossamme olemme hyvissä asemissa: meidät on tunnustettu opetusta antavaksi yksiköksi. Suurin osa opetuksestamme sisältyy tiedekuntien opetussuunnitelmiin.

Eeva Koponen esittelemässä kirjaston koulutustarjontaa. Kuva: Tapani Toivanen

Eeva Koponen esittelemässä kirjaston koulutustarjontaa. Kuva: Tapani Toivanen

Palvelupaletti uusiksi – osaaminen uusiksi

Jyväskylän yliopiston kirjaston tutkijapalveluita koordinoi informaatikko Marja Kokko. Hänen esittelemänsä asiat ovat sinänsä tuttuja. Tarvitaan syventämistä ja syventymistä, jotta osaaminen kasvaisi ja selkiytyisi niin henkilökohtaisella kuin tarjottavien palveluiden tasolla. Mutta pitääkö kaikkien tietää kaikki, vai jotain kaikesta? Erikoistutaanko? Mennäänkö tieteenalakohtainen vastuu vai generalistinen tietoasiantuntijuus edellä?

Rinnakkaistallentamisprojektin alkuaskelia esitteli julkaisupäällikkö Pekka Olsbo. Nopeasti on huomattu, kuinka läheisesti tieteellinen julkaiseminen linkittyy tietopalveluihin, julkaisujen arviointiin, tiedonhankintaan ja -hallintaan. Kun kirjastot ovat nämä kontolleen ottaneet, muovaavat ne myös kirjasto-organisaatioita.

Yliopistojen toimintatavat ja trendit muovaavat myös kirjaston työskentelytapoja. Tietoammattilaisen työnkuva ei ole selkeä ja rajattu, kuten ehkä joskus on ollut. Työ monipuolistuu, pirstaloituu, nopeutuu.

Kirjastolaisen perustyötä on tietoaineistojen tiedonhankinta ja –hallinta, aineiston hankinta ja käyttöön saattaminen, painettu/elektroninen… Näistäkin on puhuttu jo pitkään: open access, avoin tiede, tutkimusetiikka, tekijänoikeudet. Tieteellinen julkaiseminen, julkaisujen arviointi, niiden vaikuttavuuden arviointi, tutkijan näkyvyys, bibliometriikka, altmetriikka, tutkimusdatan tallentaminen ja käyttö – tuttua asiaa sinänsä, mutta paljon on opiskeltavaa. Painopiste on siirtymässä julkaisemisen ja tieteen avoimuuden kysymyksiin. Tietoasiantuntija mieluummin ennakoi kuin seuraa trendejä. Tarvitaan uudistuneita palveluita ja toimintoja vastaamaan uusiin tarpeisiin.

Jyväskyläläisten ratkaisut antoivat hyvää pohjaa miettiä, kuinka edetä omien tutkijapalveluiden muotoilemisessa. Tällä hetkellä ne konkretisoituvat mm. tohtorikouluun sisältyvissä tiedonhaun sekä julkaisutoiminnan ja tutkimuksen arvioinnin kursseissa. Oppiaineille tarjotaan palveluita julkaisemiseen, tutkimusdatan hallintaan ja bibliometriseen analyysiin. Kirjaston tutkimuksen tuen verkkosivuille on kerätty ohjeita ja linkkejä, jotka tarjoavat paitsi tietoa, myös maistiaisia aiheen monimuotoisuudesta ja monimutkaisuudesta.

Yhdessä olemme enemmän kuin toistemme summa

Luokkaretkeläiset. Kuva: Tapani Toivanen

Luokkaretkeläiset kirjaston kulmilla. Kuva: Tapani Toivanen

Verkkosivujen kautta voimme helposti vertailla ja tutkia toistemme palveluita, ja yhteydenotto on helppoa. Mutta kun tapaamme kasvokkain keskustellen, saamme huiman paljon ajatuksia, ideoita ja virkistynyttä mieltä. Yhtä mieltä olimme siitä, että verkostoituminen on yksi tärkeimpiä työkalujamme. Siinä kehitetään oman kirjaston ja koko kirjastoverkon työtä, tavoitteita ja osaamista. Siinä vastataan tutkimuksen, opetuksen ja opiskelun tarpeisiin. Nykyisin työnkuvaltaan lähin työtoveri saattaa löytyä toisesta yliopistokirjastosta.Kiitämme lämpimästi Jyväskylän yliopiston kirjaston kollegoita antoisasta kohtaamisesta! Pidämme mielessä suunnitelmat lähteä yhdessä alan konferensseihin. Jyväskylän kesä riehaannutti meidät paluuretkeläiset vielä nauttimaan toistemme iloisesta seurasta ja tiivistämään keskinäistä verkostoamme.

Marja Aho

Tietoasiantuntija/Opetus- ja tietopalvelut

Miten e-kirjojen kustantaminen kehittyy – 12th Nordic Librarian Forum

Helsingissä oli 6.-7.marraskuuta koolla Elsevierin ja pohjoismaisten tiedekirjastojen järjestämä 12th Nordic Librarian Forum. Tällä kertaa ohjelma keskittyi e-kirjojen kustantamisen kehittymiseen. E-kirjojen markkinaosuus kasvaa kiihtyvällä vauhdilla. Viime vuonna yli 8000 yliopisto-opiskelijalle tehty kysely kertoi, että 25,5% vastanneista halusi käyttää kirjaston kokoelmista vain e-kirjoja, 21,7% vain painettuja mutta kaikkiaan 52,8% halusi käyttää molempia julkaisumuotoja. Tämä suhde säilynee ennallaan kunnes uuden sukupolven lukulaitteet tulevat markkinoille joskus lähitulevaisuudessa.

Jo olemassa olevaa aineistoa käytetään yhä laajemmin hyödyksi, ja kustantajat kehittävät kokonaan uusia tuotteita. Tieteelliset e-kirjat alkavat osaltaan lähestyä lehtien kustannustapaa. Elsevier tuo markkinoille uuden tavan julkaista käsikirjoja (reference books). Tavallisesti käsikirjoista otetaan uusi editio 3-5 vuoden välin. Nopeasti kehittyvillä aloilla luonnontieteissä, biotieteissä ja terveystieteissä tämä on kuitenkin liian pitkä aika. Tiedossa on tapauksia, jossa juuri painoon menevässä kirjassa olisi jo tarvetta päivityksille.

Elsevierin kehittämä malli on nimeltään Reference Modules on ScienceDirect, jossa tiettyjen tieteenalojen käsikirjat päivitetään jatkuvasti tarpeen mukaan. Säännöllisesti vaihtuva toimituskunta vastaa moduleiden pitämisestä ajan tasalla. Kirjat julkaistaan pelkästään online-muotoisina, ja niitä tilataan lisenssisopimuksilla kuten lehtiäkin. Jatkuva päivittäminen mahdollistaa pääsyn tuoreimpaan koottuun tietoon artikkeleiden ja kirjasarjojen jälkeen. RefMods on nimensä mukaisesti käytössä ScienceDirect palvelun kautta.

Muutenkin kirjojen toimittamisen aikataulua on kiristetty. Kustantajat analysoivat tiedekentän tapahtumia ja pyrkivät julkaisemaan kirjoja hyvin nopeasti myös täysin uusilta aloilta. Samalla haravoidaan entistä tarkemmin Aasian ja vaikkapa Brasilian tiedekenttää, ja muutetaan paikallisia tiedejulkaisuja globaaleille markkinoille englanninkielisinä versioina. Vaarana tietenkin on, että kustantajat keskittyvät julkaisemaan markkinavetoisesti pelkästään kysyttyjä aiheita.

Suurten tiedekustantajien valinnat saattavat vaikuttaa koko tieteen tekemisen kenttään. Julkaisufoorumeiden luokitteleminen ja arvottaminen tukee tätä kehitystä. Tutkijakunnalla on yhteiskunnallisia ja kaupallisia paineita oman uran kehittämisen lisäksi. Tiedeyhteisö joutuu yhä tarkemmin harkitsemaan missä ja minkä muotoisena tutkimuksen tulokset on hyödyllisintä julkaista.

On myös muistettava, että kirjastot maksavat yhä enemmän nimenomaan tuoreesta tiedosta saadakseen ne yhteisönsä käyttöön. Vanhoja aineistoja avataan maksutta saataville tietyn ajallisen embargon jälkeen. Laajasti ottaen open access -kustantaminen olisi koko tiedeyhteisön eduksi, mutta tiedekustantajat eivät halua luopua saavuttamastaan asemasta. Suuret kustantajat ovat mukana kehittämässä OA-kustantamista, mutta vain omilla ehdoillaan ja pieni palanen kerrallaan. Vain riittävät vahvat kansalliset mandaatit ja/tai lainsäädäntö muuttaa kustantajien toimintakulttuuria nykyistä nopeammalla aikataululla.

Tiedejulkaiseminen tulee yhä lähemmäksi itse tieteen tekemistä. Suuresta julkaisumäärästä saadaan tietoja, jotka ovat hyödyllisiä itse tiedeyhteisöllekin. Jatkossa on mahdollisuus käyttää entistä laajempia analyysityökaluja julkaisuista, yksittäisen tutkijan altmetriikkaa näkyvyyttä parantamassa tai louhia kokonaisten julkaisuarkistojen tai lehtikokoelmien big dataa, siis koko tekstimassaa, entistä tarkemmin.

Mertiikan tuloksia on myös helppo ylitulkita. Taisi olla Einstein, joka muistutti: ”Not all what can be counted, counts…”

Jukka Kananen, palvelupäällikkö

ereferencebooks

Hyvää Open access -viikkoa kaikille

On kansainvälisen Open access -viikon aika jälleen. Kaikki varmaan tietävät jotain Open access (OA) -toimintamallista, pääpiirteissäänhän se tarkoittaa julkaisun tai muun materiaalin jakelua vapaasti internetin välityksellä. Toisin sanoen tieteen ja tiedon avoimuutta. Tarkempaa tietoa OA:sta voi lukea esimerkiksi kirjaston kotisivuilta: http://www.uef.fi/fi/kirjasto/lisatietoja-open-access-julkaisemisesta ja seurata sieltä löytyviä linkkejä.

Julkaisutoiminta ja open access kulkevat monen mielessä jo käsi kädessä, ajatusmaailma on kuitenkin laajenemassa koko ajan. Enää ei kuitenkaan puhuta vain avoimesta julkaisemisesta vaan koko tutkimustyön avoimesta elinkaaresta jossa tutkimuksen tulosten lisäksi saatetaan vapaan saatavuuden piiriin sekä tutkimusdata että tutkimuksen tausta-aineisto.

Myös tutkimusta rahoittavat tahot ovat ryhtyneet vaatimaan vapaampaa julkaisupolitiikkaa ja yhä useampi rahoittaja edellyttääkin että tulokset julkaistaan OA -mallin mukaisesti joko rinnakkaistallenteina korkeakoulujen omissa julkaisuarkistoissa tai OA-lehdissä.

Kuvion kolmas pala, kustantajat, ovat myös ryhtyneet hyväksymään maailman muutoksen, tosin hitaammin ja jokainen omalla tavallaan. Tavat tukea tiedon vapaata saatavuutta vaihtelevat suuresti. Joissain tapauksissa kustantaja saattaa sallia heidän julkaisemansa artikkelin sellaisenaan verkossa milloin vaan. Toinen kustantaja saattaa edellyttää julkaisemisen tapahtuvan heidän omassa julkaisupalvelussaan jolloin toiminta on usein maksullista. Näiden ääripäiden välille riittää mitä kirjavimpia käytäntöjä ja keinoja joilla rajoitetaan miten open access julkaiseminen voidaan tehdä.

Open Access -viikon sivut

http://www.openaccessweek.org/

 

Mitä Open Access on?

 

Antti Laurila, Tietojärjestelmäasiantuntija

Bibliometriikan aakkoset yliopistomaailmassa

Lyhyesti sanottuna bibliometriikka tarkoittaa julkaisutoiminnan tilastollista analyysiä. Monen ensireaktio bibliometriikkaan on ”tylsää”, mutta kun asiaan vähänkin paneutuu, aihe on ajankohtaisuudessaan keskustelua herättävä, suorastaan hektinen. Tämä kävi hyvin ilmi myös Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM), Suomen yliopistokirjastojen neuvoston (SYN) ja CSC -Tieteen tietotekniikan keskuksen 7.10.2014 järjestetyssä Bibliometriikka ja tutkimuksen arviointi – seminaarissa.

Yliopistomaailmassa tutkimuksen määrää ja laatua mitataan etenkin tutkijoiden tuottamilla tutkimusjulkaisuilla ja tässä kohtaa bibliometriikka tulee kuvioon mukaan. OKM kerää vuosittain tiedot yliopistojen julkaisuista ja saatuja tietoja käytetään paitsi yliopistotutkimuksen rakenteen ja kehityksen seurannassa, myös yliopistojen perusrahoituksen jakokriteerinä. Tätä taustaa vasten julkaisutoiminnan mittaamisen merkitys korostuu ymmärrettävästi.

Mistä bibliometriikassa on kyse? Mitä bibliometriset luvut ovat käytännössä? Tunnetuimmat indikaattorit ovat esimerkiksi viittausanalyyseissä saadut luvut, joista selviää, kuinka paljon tutkijan artikkeleihin on viitattu muissa artikkeleissa. H-indeksillä mitataan yksittäisen tutkijan julkaisutehokkuutta ja julkaisujen merkittävyyttä. Impact factor-luku määrittää tieteellisen lehden arvon kuvaamalla artikkelin saamat siteeraukset keskimäärin yhden vuoden aikana. Jufo-luokitus taas on ns. kansallinen impact factor, kaikki tieteenalat kattava tasoluokitus erityyppisille julkaisukanaville (tieteellisille lehdille, sarjoille, konferensseille ja kirjakustantajille).

Bibliometriset luvut toimivat vaikuttavuus- ja tuottavuusmittareina. Tutkimusta voidaan arvottaa paitsi yliopistoittain, myös tieteenaloittain tutkijan ja organisaation tasolla. Pohja-aineistona toimivaa massiivista raakadataa hankitaan kansainvälisiltä kustantajilta (mm. Thomson Reuters ja Elsevier), kotimaisella kentällä raakadataa Suomen korkeakoulujen julkaisutiedoista tuottaa CSC. Usein myös laskenta- ja analysointipalvelut ostetaan ulkopuoliselta palveluntuottajalta. Eurooppalaisista yliopistoista Leidenin yliopisto on erikoistunut tämän tyyppisen vertailutiedon tuottamisessa. Erinäiset taulukot ja kuviot kertovat näennäisen helposti tieteen laadusta, tieteidenvälisyydestä, fokusoitumisesta ja kansainvälisestä verkostoitumisesta. 

Kuten seminaarissa tuli esiin, alan asiantuntijat tietävät kyllä, ettei lukuja voi tulkita mekaanisesti eivätkä ne ole millään lailla yksiselitteisiä. Bibliometrisiin menetelmiin, kuten viittausanalyysiin liittyy paljon myös kritiikkiä ja ongelmia, ja esimerkiksi yhteiskuntatieteilijöiden ja humanistien kannalta viittausanalyysit Web of Science- ja Scopus-tietokannoista ovat rajallisia. Bibliometriikka vaatii paitsi osaamista, myös harkintaa ja varovaisuutta, sillä ylitulkinnan vaara on ilmeinen.

Pia Vuolanto Tampereen yliopistosta kertoi, miten bibliometriikkaa on käytetty kuuden suomalaisen yliopiston tutkimusarvioinneissa. Lopputulema oli se, että tutkimuksen arvioinnin käytännöt vaihtelevat yliopistoittain ja vaikka bibliometriikka on monipuolista, niin laskenta on toteutettu eri tavalla eivätkä tulokset ole vertailtavissa.

Samaa kertoi myös Päivi Kytömäen esittelemä Suomen yliopistokirjastojen neuvoston tutkimuksen tuen verkoston kysely, jossa kartoitettiin bibliometrisiä toimeksiantoja 1,5 vuoden ajalta yliopistokirjastoissa. Tilastointi ei ole vielä kaikissa kirjastoissa yhdenmukaista tai kattavaa. Mielenkiintoista kuultavaa oli, miten erilaisiin tarkoituksiin analyyseja käytetään: yliopiston tai tiedekunnan sisäiseen rahanjakoon, rekrytointiin, yksiköitten vertailuun jne.

Bibliometriikan sovelluksista kertoo myös Suomen Akatemian Tieteen tila – hanke, jossa tarkastellaan Suomen yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkimustoiminnan edellytyksiä ja tuloksia organisaatioittain ja tieteenaloittain. Turun yliopiston koulutussosiologian tutkimuskeskuksen (RUSE) analysoinnit sekä VTT:n tarkastelut tuovat myös mielenkiintoisen lisän keskusteluun. Voit klikata näihin ja päivän muihin esityksiin itsesi tästä: esitysmateriaalit.

Seminaarissa esiintyneessä keskustelussa oltiin yksimielisiä siitä, että tarvitaan kansallista yhteistyötä laskenta- ja tiedonantamiskäytäntöjen (tilastointi) yhtenäistämiseksi. Kauhukuvana, tosin tuskin todennäköisenä on, että indikaattorit alkavat ohjata tiedemaailmaa ja julkaisupolitiikkaa niin, että tutkimusyhteistyö vinoutuu paitsi eri tieteissä ja tieteiden kesken, myös yliopiston sisällä, kansallisesti ja kansainvälisestikin.

 

Tomi Rosti ja Kirsi Salmi, tietoasiantuntijat, Itä-Suomen yliopiston kirjasto