Muutoksia kirjaston kokoelmissa 2016

Tieteellisten julkaisujen kustannukset ovat karkaamassa ulottumattomiin, varsinkin aikana jolloin yliopistojen rahoitusta leikataan rajusti. Digitaaliset aineistot ovat tehostaneet tieteellistä julkaisemista, mutta samalla julkaisujen hinnat ovat nousseet merkittävästi. Hankinnan tilannetta huonontaa myös heikkenevä euron suhde dollariin; suurin osa kansainvälisestä tiedejulkaisemisesta on amerikkalaisten käsissä.

Suuret tiedekustantajat tahkoavat voittoja, joille muut tuotannon ja talouden alat voivat vain olla kateellisia. Tieteelliselle kustantamiselle yritetään rakentaa vaihtoehtoja, mutta toistaiseksi open access ­-julkaiseminen ei ole saanut tilausmaksuja alenemaan.

Itä-Suomen yliopiston kirjastokin joutuu karsimaan vähän käytettyjä aineistoja. Suuriin leikkauksiin ei vielä ole ollut tarvetta, mutta tilanne saattaa jatkossa muuttua. Joissakin yliopistoissa lehtikokoelmista on jo nyt leikattu 10 % ja aineistomäärärahoista kokonaisuudessaan jopa 30%

Suurin osa UEFin käytössä olevasta tieteellisestä aineistosta tilataan Kansalliskirjaston alaisuudessa toimivan FinELibin (Finnish National Electronic Library) konsortiosopimusten avulla. Finelibin sopimukset hillitsevät kustannusten nousua, mutta ovat silti 3-5 % vuodessa. Muualta tilattujen aineistojen hinnat ovat nousseet tyypillisesti 5-9 % vuodessa, mutta jopa 20-30 % korotukset ovat mahdollisia.

Kokonaisuutena UEFissa on kuluvana vuonna paremmat ja laajemmat tietoaineistot kuin koskaan aikaisemmin. Joitakin lakkautuksia on kutenkin jouduttu tekemään. Perusteena on käytetty hankintahintaa, käytön laajuutta sekä näiden yhdistelmänä yhden käyttökerran hintaa. Lisäksi on arvioitu aineiston tarpeellisuutta verrattuna yliopiston strategisiin tavoitteisiin, ja tarvittaessa on myös käyty keskusteluja tiedelaitosten kanssa.

Muun muassa seuraavien aineistojen tilaukset lopetettiin vuoden 2016 alusta:

Aleksi, MOT Proofing, Grove Art Online, Grove Music Online, Dictionary of Natural Products, HS-verkkoarkisto (kesällä 2016). Lisäksi lopetettiin 43 lehden tilaukset. Osa näistäkin ilmestyy open access -muodossa verkossa.

Vastapainoksi kokoelmia on myös laajennettu kysyttyjen tiedelehtien ja e-kirjapakettien osalta. Näistä kerrotaan tarkemmin tulevissa kirjaston blogeissa.

Lisätietoja:

palvelupäällikkö Jukka Kananen

S__9A89

One thought on “Muutoksia kirjaston kokoelmissa 2016

  1. Päivitysilmoitus: MOT Proofing -kielentarkistuspalvelun tilaus lakkautettu | UEFLibrary

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s