Monta tapaa hoitaa kirjaston maksut

Voi ei! Moni opiskelija on varmaankin yllättynyt, kun postiluukusta on tipahtanut yliopiston kirjekuori. Selviää, että kysymys on laskusta. Lasku on kirjastosta ja koskee myöhästymismaksuja ja palauttamatta jääneen kirjan korvausmaksua. Olenko unohtanut uusia omat lainani ja palauttaa erääntyneen kirjan?

Tarkistan Joskusta omat tietoni. Enkö tosiaankaan ole uusinut lainojani? En ole. Olen lainauskiellossa ja lasku on kädessäni. Mitä nyt teen?

Kirjastossa laskutamme lainauksen maksuja kahdesti vuodessa, keväällä ja syksyllä. Tiedotamme tulevasta laskutuksesta kirjaston kotisivulla, Facebookissa, sähköpostilistoilla ja info-TVssa hyvissä ajoin etukäteen, jotta maksut ehtii hoitaa ja välttyy laskulta.

Vuonna 2015 lähetimme yli 600 laskua. Laskujen yhteissumma oli 14 000 euroa.

Sinulla on monta tapaa hoitaa kirjaston maksut. Laskun saatuasikin sinun on vielä mahdollista hoitaa maksut kirjaston asiakaspalvelussa tai verkon kautta.

Lasku

 

 

 

 

 

 

 

Paikan päällä kirjastossa voit maksaa käteisellä tai maksukortilla.

maksupääte

 

 

 

 

 

Verkkomaksaminen on vaivatonta, helppoa ja mahdollista lähes 24/7. Pienin maksusumma on kolme euroa ja maksaminen onnistuu Josku-tietokantaan kirjautumalla Omat tiedot – sivulle, jossa ensimmäisenä tiedoissasi näkyy maksettava summa punaisella. Jos verkkomaksaminen ei onnistu jostain syystä, ota yhteyttä kirjastoon asian selvittämiseksi.

Maksapois

 

 

 

 

 

 

 

Palauttamattomia kirjoja laskutumme kuukausittain. Jos palautat kirjat laskutuksen jälkeen, laskutuksesta aiheutuneet kulut, 16,00 euroa, jäävät sinulle vielä maksettavaksi. Laskuista lähtee yksi maksukehotus.

Muistathan, että maksamattomia maksuja voidaan periä myös oikeusperinnän kautta. Kun lasku on siirtynyt perintään, sitä ei voi enää maksaa kirjaston kassaan, vaan sinun on asioitava suoraan perintätoimiston kanssa. Perintätoimisto lisää laskuun omat kulunsa päälle.

Seuraa omien lainojen erääntymistä netin kautta, uusi tai palauta kirjat ajallaan näin vältyt myöhästymismaksuilta ja kirjan korvausmaksuilta. Kirjaston maksut perustuvat palveluhinnastoon.

Yliopistolaki 558/2009

Valtioneuvoston asetus yliopistojen toiminnassa perittävistä maksuista 1082/2009.

Laskutusta koskevissa asioissa ota yhteyttä kirjasto@uef.fi , lainaus@uef.fi

Anne Aalto Joensuun kampuskirjasto, Pia Seppänen Savonlinnan kampuskirjasto ja Kaisa Ullgren Kuopion kampuskirjasto

Asiakaspalvelut

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s