Kirjavarasto oleskelu- ja ryhmätyöhuoneeksi

Savonlinnan kampuskirjastossa oli suljettu kirjavarasto (tila B110), josta haettiin asiakkaille tarvittaessa vanhempaa kirjallisuutta lainaan. Kokoelma sisälsi paljon vanhentunutta aineistoa ja tuplakappaleita, joiden kysyntä oli vähäistä. Vuoden 2013 loppupuolella kirjaston palvelutilatyöryhmä linjasi kokouksessaan, että kokoelma olisi poistettavissa ja tila otettavissa muuhun käyttöön. Myös asiakkaat olivat esittäneet toiveita uusista ryhmätyötiloista.

Kirjavarasto 3.2.2014

Kirjavarasto 3.2.2014

 

Vuoden 2014 tavoitteeksi otettiin varastokokoelman inventointi ja tilan muuttaminen ryhmätyötilaksi. Kokoelma käytiin kirja kirjalta läpi: kirjat päätyivät Varastokirjastoon tai poistomyyntiin. Muutama paljon lainattu teos siirrettiin takaisin lainattavaan avokokoelmaan kuten: Rousseau, Jean-Jacques: Émile eli kasvatuksesta (suom. Jalmari Hahl 1905) ja Peruskoulun opetussuunnitelmakomitean mietintö 2: Oppiaineiden opetussuunnitelmat (1970).

Opiskelijoiden edustajat haluttiin mukaan tilasuunnitteluun. Syksyllä 2014 pidettiin palaveri Savonlinnan kampuskirjaston henkilöstön, palvelupäällikkö Marja Maijalan ja ylioppilaskunnan edustajien Paula Martikaisen ja Joonas Rinkisen kanssa. Kirjaston resurssien puitteissa ja opiskelijoiden toiveet huomioiden hankittiin tilaan kalusteet.

Suunnittelupalaveri 8.10.2014

Suunnittelupalaveri 8.10.2014

Tyhjentyneet hyllyt ja muut kalusteet roudattiin pois tilapalvelujen toimesta. Uusien värikkäiden kalusteiden saavuttua kirjaston henkilöstö järjesteli Joonaksen kanssa huonekalut paikoilleen. Kalusteet ovat siirreltävissä käyttötarkoituksen mukaan erilaisiksi kokonaisuuksiksi. Tietokonetta huoneessa ei vielä ole, esitys tietokoneen tarpeellisuudesta on kuitenkin huomioitu.

Huoneen seinät ovat toistaiseksi vielä tyhjät. Toivomme, että opiskelijat täydentävät sisustusta kuvataide- ja käsitöillään. Joonas lupautuikin välittämään tätä toivetta kampuksella. Saattaapa kevään mittaan olla avajaiset ja nimikilpailukin opiskelijoiden toimesta.

Ryhmätyöhuone 5.3.2015

Ryhmätyöhuone 5.3.2015

Uusi ”olohuone” on otettu innostuneesti vastaan. Ehkäpä mekin joku perjantaiaamu uudistamme tilan ja pidämme viikoittaisen palaverimme rennosti Fatboy-säkkituoleissa istuen.

Kirjastosihteerit Kirsi Rask, Pirkko Riikonen ja Pia Seppänen
Savonlinnan kampuskirjasto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s