20 vuotta Suomen Euroopan unioniin liittymisestä

EilEU-starisenä uudenvuodenpäivänä Suomelle tuli 20 vuotta täyteen EU-maana.  Eduskunnan kirjasto on laatinut tietopaketin Suomen liittyminen Euroopan unioniin ja siinä kerrotaan kaikki jäsenyysprosessin vaiheet jäsenyyden hakemisesta aina EU-jäsenyyden lopulliseen käsittelyyn eduskunnassa. Mukana on myös mm. kirjallisuusviitteitä ja Ylen Elävän arkiston videoita.

Seuraava teksti on kopioitu suoraan Eduskunnan kirjaston laatimasta tiedotteesta (muistakaa, yliopistomaailmassa  ei saa plagioida vaan lähde on aina mainittava!):

”Suomen läntiseen integraatioon liittymistä koskeviin asennemuutoksiin vaikutti Neuvostoliitto-kaupan romahdus 1980-luvun lopulla ja clearing-kaupan loppuminen sekä vuodesta 1991 alkaen Suomen talouselämän lama. Taustalla vaikuttivat myös idänsuhteisiin perustunut ulkopolitiikka, YYA-sopimuksen päättyminen ja Suomen puolueettomuus. Lopullinen asennemuutos EY:n jäsenhakemusta kohtaan tapahtui loppukesällä 1991. Sen saivat aikaan Ruotsin jättämä jäsenhakemus 1.7.1991, Neuvostoliiton vallankaappausyrityksen epäonnistuminen ja siitä alkanut Neuvostoliiton luhistuminen ja Suomen talouden syöksyn alkaminen. Suomi jätti EY-jäsenyyshakemuksen 18.3.1992.”

Itä-Suomen yliopiston kirjasto on yksi Suomen 12 EU-tallekirjastosta, vaikka me tallekirjastot alammekin vähitellen siirtyä käyttämään nimeä EU-tietopalvelu. Kirjastomme sivuilta löytyy esittely kirjastomme EU-kokoelmasta sekä EU-aiheisia linkkejä. EU-tietoutta löytyy myös European Sources Online (ESO) -tietokannasta.

Ja kannattaa tutustua myös TV:ssäkin pyörineisiin Euroopan unionin komission ”Työtä sinun hyväksesi” -videoihin jotka siis löytyvät YouTubesta.

 

Tietoasiantuntija Tapani Toivanen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s