Digihumua Tukholmassa 9.-10.10.2014

WP_20141009_018

Södertörnin korkeakoulu.

Mikä on kirjaston rooli siinä vaiheessa, kun kaikki julkaisut on digitoitu nettiin? Kuka säilyttää ja järjestää tutkimusdatan, jota humanistisen alan tutkijat tuottavat tutkimukseensa aineistoa kerätessään? Miten louhia tietoa valtavista digitaalisista aineistoista, jos ne eivät olekaan tekstiä, vaan kuvia, musiikkia tai videoita? Muun muassa näitä kysymyksiä kosketeltiin lokakuun puolessavälissä Tukholman Södertörnin korkeakoulussa järjestetyssä Bibliotheca Baltican symposiumissa, jonka aiheena oli Digital Humanities – Where are the libraries? Kaksipäiväiseen symposiumiin oli saapunut kirjastoväkeä kaikista Itämeren alueen maista: Baltiasta, Saksasta, Venäjältä, Suomesta ja Puolasta.

Digital Humanities on sanapari, jolle en ole löytänyt suomenkielistä vastinetta. Käsitteen piiriin kuuluu laajassa merkityksessä kaikki, mikä yhdistää humanistiset tieteet tietokoneavusteisiin menetelmiin: tiedonhaku, yhteisöllinen tiedon rakentuminen, painettujen aineiston digitointi ja järjestäminen – ja digitaalisen aineiston tutkiminen humanististen tieteiden menetelmin, mutta tietokoneiden mahdollistamia työkaluja, kuten tiedonlouhintaa (data mining) tai tiedon visualisointia hyväksi käyttäen. Tämä aineisto voi koostua tekstin lisäksi esimerkiksi valokuvista, musiikista tai elokuvasta.

Symposiumin järjestäjä, Bibliotheca Baltica, on verkosto, joka pyrkii yhdistämään kaikentyyppisiä kirjastoja Itämeren alueella, keskeisenä päämääränä alueen kulttuuriperinnön säilyttäminen ja saattaminen kaikille avoimeksi. Tähän kuuluu keskeisesti myös kulttuuriperinnön digitalisoiminen ja sen vapaan käytettävyyden takaaminen. Toisena järjestäjänä oli Södertörnin korkeakoulu, joka on perustettu vuonna 1996 Tukholman eteläisten alueiden omaksi korkeakouluksi. Siellä opiskellaan muun muassa sosiaalitieteitä, kasvatus- ja kulttuuritieteitä sekä historiaa.

Korkeakoulun kirjaston kokoelmiin sekä tila- ja palveluratkaisuihin pääsi tutustumaan kirjastokierroksella symposiumin yhteydessä. Kierroksen jälkeen olin vaikuttunut: arkkitehti oli ratkaisuissaan onnistunut luomaan levollisen ja oppimaan kutsuvan tilan, jossa onnistuu niin yksinäinen tenttiin luku kuin ryhmässä oppiminen.

WP_20141009_001WP_20141009_011

WP_20141009_008WP_20141009_004

Kirjastot mukaan datanhallintaan – miten?

Torstain ohjelmasta jäi erityisesti mieleen Pelle Snickarsin (Uumajan yliopisto) esitys Doing digital humanities at the library – some suggestions and personal reflections. Snickars kertoi, että digitaalisia välineitä humanistisessa tutkimuksessa käytettäessä keskeistä on tutkijoiden ja ohjelmoijien tiivis yhteistyö. Jotain samantapaista – asiantuntemusta ja eriytyneitä palveluita – kirjastoa käyttävät tutkijat tulevat tulevaisuudessa odottamaan myös kirjastoilta. Kysymys kuuluukin, missä määrin kirjasto voi näihin odotuksiin vastata, ja miten suuria investointeja se vaatii.

Aiemmin humanistit tutkivat paljolti fyysisesti kirjastossa sijaitsevaa painettua materiaalia, minkä kokoaminen, järjestäminen ja tarjoaminen saataville oli kirjastohenkilökunnan tehtävä. Nyt aineisto on yhä enemmän digitaalista, ja kirjastot ovat keskeisesti osallistuneet prosessiin, jossa painettu aineisto on digitoitu ja julkaistu dokumentteina. Näistä taas muodostuu valtava digitaalisen datan varanto, jonka käytettävyyden edistämiseen kirjastojen pitäisi pelkän aineiston tuottamisen sijaan paneutua. Tämä tarkoittaa sitä, että kirjastot voisivat tarjota tutkijoille asiantuntemusta ja työkaluja valtavien tietomassojen hallitsemiseen ja olennaisen tiedon löytämiseen niistä. Tällöin olisi otettava haltuun myös muu kuin tekstidata, kuten kuvat, videot tai musiikki.

Monessa esityksessä sekä torstaina että perjantaina tuotiin esille myös aineiston saatavuuden tärkeys, henkisen omaisuuden ja kulttuurisen ja tieteellisen perinnön saattaminen kaikkien saataville. Tällöin törmätään nopeasti tekijänoikeus- ja lisenssikysymyksiin, joiden ratkaiseminen on yksi tulevaisuuden haasteista. Tutkimusaineiston ja kulttuuriperinnön digitoimisesta ja järjestämisestä saatiin kuulla monenlaisia esimerkkejä eri puolilta Itämeren aluetta; Suomesta mainittakoon Jussi-Pekka Hakkaraisen (Kansalliskirjasto) esittelemä Uralica-projekti, joka kokoaa digitoituja suomalais-ugrilaisia tietoaineistoja vapaasti verkossa luettaviksi ja kielitieteilijöiden käytettäviksi.

Ajattelemisen aihetta antoi myös Maria Johnssonin ja Johan Åhlfeldtin (Lundiin yliopisto) esitys Research libraries and Research Data Management (RDM) within the humanities and social sciences – development of future role and services. Siinä tuotiin esille tutkijoiden kasvava tarve palveluille, jotka auttaisivat säilyttämään ja järjestämään tutkimuksen yhteydessä syntynyttä aineistoa.Tieteelliset kirjastot saavat yhä enemmän tiedusteluja RDM:stä, tutkimusdatan hallitsemisesta, ja siksi kirjastojen on syytä ainakin harkita, onko niillä valmiuksia tarjota tällaista uudenlaista palvelua. Tällaisesta on kuitenkin useimmilla kirjastoilla vähän kokemusta ja se vaatisi siksi asiaan perehtynyttä ja tekniikan tuntevaa henkilökuntaa.

Linkki symposiumin esityksiin

Jussi Hyvärinen, tietoasiantuntija

Opetus- ja tietopalvelut

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s