Vertailevaa kehittämistä, osa 2

Trondheimista penkinmerkkausmatka jatkui Brysseliin Woluwen kampukselle ja läheiseen Louvain-la-Neuven yliopistokaupunkiin, joissa yhdessä Karen Busetin kanssa tutustuin Ghislaine Declèven johtamaan Université catholique de Louvainin terveystieteelliseen kirjastoon.

Kiintoisa ja työteliäs toinen vierailuviikko sisälsi edellisen tapaan tiloihin tutustumista, erilaisia esittelyjä ja tapaamisen sekä käyttäjien ja työntekijöiden haastatteluja. Antoisimmaksi osoittautui koko yliopistokirjaston yhteisen, tuoreen markkinointikampanjan perusteellinen esittely. Saimme tietää Biblio-Jack-videosarjan taustan, projektisuunnitelman, aikataulutuksen, käsikirjoitusprosessin ja toteutuksen eri vaiheet.

Hankkeen innokkaat ja  osaavat päätoimijat korostivat, että kirjaston markkinointivideoiden pitää olla ammattimaisia — jos kerran tekee, pitää panostaa, eli kunnianhimoa pitää olla tarpeeksi. Kirjaston lisäksi projektissa oli mukana opiskelijoita sekä vastavalmistunut ohjaaja audiovisuaalisten alojen oppilaitoksesta. Erityisesti uusille opiskelijoille suunnatun videosarjan ajatuksena on kertoa perusasiat hauskasti ja modernisti; näyttää, ettei kirjasto ole tylsä; luoda uutta imagoa.

YouTube-kanavan lisäksi Biblio-Jackilla on Facebook-sivu. Siellä videioiden kolme päähahmoa käyvät keskustelua, johon todelliset henkilöt, opiskelijat, ovat kiitettävästi alkaneet osallistua.

Keskustelua markkinoinnista.

Keskustelua markkinoinnista.

kirjastotilaa

Opiskelijoita Brussels Woluwen kampuksen kirjastossa.

kampus

Louvain-la-Neuven kampuksella.

Benchmarking-hankkeessa voi lukea enemmän tästä blogista.

 

Tuulevi Ovaska, palvelupäällikkö, KYSin tieteellinen kirjasto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s