ISYY:n Hymy- ja valitusviikon 2013 palautteiden vastaukset

Joensuun  ja Savonlinnan kampuskirjastot

–         tietokoneet vain työskentelyyn, ei videoiden katseluun

Siihen, mitä töitä asiakkaat tekevät tietokoneilla, emme voi puuttua. Poikkeuksena tähän on ainoastaan käyttö, joka rikkoo lakia.  Videoiden katselu voi liittyä opiskeluun tai tutkimuksen tekemiseen. Kirjasto on kiinnostunut tekemään ylioppilaskunnan kanssa yhdessä tähän liittyvän kampanjan, jolla korostetaan tietokoneiden käyttöä vain opiskeluun liittyviin tehtäviin.

–         enemmän tietokoneita

Tietokoneita tarvitaan lisää, se on tiedossamme. Tämän hetken taloudellinen tilanne on se, että emme voi luvata konekannan lisäämistä. Opetus- ja opintopalveluiden yksikköön kuuluva Oppari hallinnoi Joensuun kampuskirjastossa olevia koneita. Olemme välittäneet palautteenne asiasta myös sinne.

–         poistokirjat voisi järjestää tieteenaloittain

Sitä on kokeiltukin, mutta käytännössä järjestystä on erittäin vaikea ylläpitää. Kirjat sekoittuvat aika nopeasti asiakkaiden etsiessä kirjoja. Mutta aina mahdollisuuksien mukaan aineistoa järjestellään.

–         kirjojen järjestystä voisi miettiä loogisemmaksi

Parannuksia kokoelmien löydettävyyden eteen tehdään jatkuvasti, ja tässä asiassa käyttäjien näkökulman mukaan saaminen on erityisen tärkeää.  Käytännön tason parannusehdotukset ovat tervetulleita!

–         tiedotus paremmaksi koulutuspäivistä ja niiden järjestäminen tavalla, että kirjasto olisi auki silloinkin

Pohdimme, miten kirjaston tilat jatkossa voisi pitää Joensuun kampuksella auki, vaikka kirjaston henkilökunta olisi koulutuksessa. Henkilöstön kehittämisen näkökulmasta on tärkeää, että kaikki henkilökuntaan kuuluvat pääsevät osallistumaan koulutuksiin. Koulutusten tarkoituksena on parantaa henkilökuntamme valmiuksia palvella asiakkaita. Poikkeusaukioloajoista tiedotamme monella kanavalla ennen sulkupäivä: mm. kotisivuillamme, Facebookissa, Web-oodissa ja sähköpostilistojen kautta.

–         voisiko maksut pystyä maksamaan netissä?

Tämä on kehitteillä, ja toivomme että onnistuu jo tämän vuoden aikana.

–         voiko varausmaksut poistaa? (etenkin jos kirja on hyllyssä)

Hyllystänoutopyyntöjen maksut (0,50 €) perustuvat työn hintaan. Käytössämme on Suomessakin ainutlaatuinen järjestelmä, jossa satojen kilometrien päässä toisistaan sijaitsevien yliopistomme kampuskirjastojen kirjat ovat kaikkien Itä-Suomen yliopiston kampusten asiakkaiden käytettävissä ja liikkuvat kampukselta toiselle noin toisena työpäivänä siitä, kun pyyntö on tehty. Tämä tarjoaa asiakkaillemme nopean palvelun.

–         kiitokset iloisesta palvelusta

Kiitos!

–         etukäteen varattavia tietokoneellisia työpisteitä, joissa voi omaa tutkimusta tehdä määräajan

Koska tarjoamme avoimen mahdollisuuden kaikille, emme voi rajata työpisteitä yksittäiskäyttöön. Tästä asiasta kannattaisi keskustella myös tiedekuntien sisällä.

–         tulostuskoppiin toinen tulostin

Jos palautteella tarkoitetaan Joensuun kampuskirjaston tulostustilaa, on siellä kaksi tulostinta.

–         pidempi aukiolo lauantaisin

Toive pidemmistä aukioloajoista on esillä aika ajoin. Olemme tehneet ja tulemme tekemään kävijäseurantaa esim. iltakäytöstä ja lauantaikäytöstä. Kävijöitä on, mutta määrät eivät ole suuria. Kirjaston henkilöstöresurssit eivät anna mahdollisuutta pidempiin aukioloihin.

–         kirjastoon enemmän tietokoneita ja selkeät säännöt koneille jonottamisesta (suomeksi+englanniksi)

Jo aiemmin tulleiden asiakaspalautteiden perusteella on asia viety eteenpäin Opparin tiedoksi, jossa asiaa valmistellaan.

–         Joensuun henkilökunta todella ystävällistä

Kiitos, jatkamme samaan malliin.

–         melu ja kännykän käyttö kirjastolla ärsyttää

Kehittelemme koko ajan keinoja, miten saisimme kirjastosta työtilan, jossa jokainen voisi työskennellä kutakuinkin rauhassa. Järjestimme viime vuonna Hiljaisuus-kampanjan. Syksyisin kerromme tutor-ryhmien kierroksilla uusille opiskelijoille, että aina huomioitaisiin myös muiden kirjastonkäyttäjien työrauha. Jatkamme edelleen ponnisteluja.

–         IT- tuki on ystävällistä

Kiitos, välitämme tiedon Opparin ja Tipan neuvojille.

Kuopion kampuskirjasto

–         Kampuskirjastolla liian vähän konepaikkoja!

Tietokoneita tarvitaan lisää, se on tiedossamme. Tämän hetken taloudellinen tilanne on se, että emme voi luvata konekannan lisäämistä. Kuopion kampuksella on myös Opparin tilat Canthiassa, jossa on lisää koneita.

–         Kirjaston aukioloajat –> auki myöhempään

Toive pidemmistä aukioloajoista on esillä aika ajoin. Olemme tehneet ja teemme jatkossakin kävijäseurantaa esim. iltakäytöstä ja lauantaikäytöstä. Kävijöitä on, mutta määrät eivät ole suuria. Kirjaston henkilöstöresurssit eivät anna mahdollisuutta pidempiin aukioloihin.

–         hiljaisen lukutilan ilmastointi on liian kovalla, kylmä on

Ottakaa yhteys henkilökuntaan, kun tila kylmenee liikaa. Sen voi sammuttaa. Kysymyksessä ei ole ilmastointilaite vaan jäähdytin.

–         hiljaisen lukutilan ja kirjaston väliin väliseinää, jotta voi olla paremmin rauhassa

Tällä hetkellä väliseinä ei ole suunnitelmissa: se voisi vaikuttaa ilman laatuun lukutilassa.

–         hiljaisessa lukutilassa valaistus ja tuolit ovat toimivat

Kiitos, tämä on hyvä tietää.

Arja Juntunen, palvelupäällikkö, asiakaspalvelut

2 thoughts on “ISYY:n Hymy- ja valitusviikon 2013 palautteiden vastaukset

  1. ”- kirjojen järjestystä voisi miettiä loogisemmaksi
    Parannuksia kokoelmien löydettävyyden eteen tehdään jatkuvasti, ja tässä asiassa käyttäjien näkökulman mukaan saaminen on erityisen tärkeää. Käytännön tason parannusehdotukset ovat tervetulleita!”

    Komppaisin tätä kommenttia Joensuusta myös Kuopion puolelle. Minusta on erittäin hankalaa löytää kirjoja nykyisen järjestelmän kautta (lajittelu hyllyissä aakkostuksen mukaan). Ehdottaisin kirjastoindeksien käyttöä, mikä toimii a) Kuopion kaupungin kirjastoissa b) maailmalla yliopistojen kirjastoissa. Kirjastoindeksin käyttö mahdollistaisi kaikkien saman aiheen kirjojen löytymisen fyysisesti läheltä, jopa samalta hyllyltä. Nyt kurssikirjat ovat aakkosten mukaan omissa hyllyissään ja muut kirjat siellä taustalla piilossa. Lähekkäisyys mahdollistaa selailun/silmäilyn ja uuden tiedon löytämisen, jopa sellaisen mitä ei olisi muuten tullut haettua. Kurssi kirjat voisi erottaa värikoodauksella muista kirjoista. Esim. keltainen teippi = 2vko kurssi kirja, sininen teippi = 4vko muu kirja.

  2. Kiitos palautteestasi koskien kurssikirjojen sijoittamista kirjastossamme omaksi kokoelmakseen. Yliopistokirjastoissa tämä on aika yleinen käytäntö. Asiakkaiden taholta olemme saaneet enimmäkseen positiivista palautetta: on koettu selkeäksi se, että kaikki tenteissä tarvittava kirjallisuus löytyy yhdestä paikasta aakkostettuna. Aiheenmukaisesti omiin hyllyihinsä on sitten järjestetty muu tutkimuksen ja opiskelun tueksi hankittu kirjallisuus. Eli yleisenkin asiakaspalautteen johdosta tämä on asia, mihin kirjasto ei, toiveestasi huolimatta, tule tekemään muutosta.

    Toisiko sitten esittämäsi uudistus ratkaisun siihen toiveeseen, että kaikki tarvittava oman alan kirjallisuus löytyisi siitä yhdestä tutusta paikasta? Aika yleistähän on, että yksi tenttikirja sisältyy monen eri oppiaineen tutkintovaatimuksiin. Esimerkkinä monet menetelmäkirjat, niitä ei välttämättä kuitenkaan löytäisi siitä oman oppiaineen hyllystä. Hyllyistä silmäillen kirjojen hakeminen on oiva tapa löytää kiinnostavaa luettavaa, mutta se ei koskaan voi olla kattava tapa varmistaa, että kaikki tarvittava on juuri siinä. Josku-tietokannasta eri tavoin hakuja tekemällä hakutulos on aina kattavampi. Lisäksi tietokannataan on linkitetty hyvä sijaintiopas, jonka avulla oikeat hyllyt löytyvät helposti. Ja paikalla on aina kirjaston henkilökuntaa, jonko puoleen voi kääntyä.

    Riitta Porkka
    Palvelupäällikkö – Kokoelmapalvelut

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s