Kirjanäyttelyt iloksenne – juuri nyt esillä Puheopetus

Joensuun kampuskirjastossa on parin vuoden ajan pidetty esillä ns. ’Kuukauden kirjat’ –näyttelyä. Tarkoituksena on laittaa esille maistiaisia monipuolisesta kokoelmastamme ja samalla hieman piristää kirjaston sisäänkäynnin ilmettä. Monista muista kirjastojen kirjanäyttelyistä poiketen, kirjoja on mahdollista lainata, näyttely siis toimii eräänlaisena kirjavinkkauksena.

Usein keksimme näyttelyn teeman itse, mutta erittäin mielellämme otamme vastaan asiakkaiden ehdotuksia aiheiksi. Vinkata voi osoitteeseen kirjasto [at] uef.fi tai vaikka palvelutiskille ohi kulkiessaan.

Tämän kertainen näyttelymme onkin järjestetty yhteistyössä erityisopettajaopintoja (ERO) suorittavien opiskelijoiden kanssa. Esillä on paitsi kirjoja, myös leluja, pelejä ja muita materiaaleja, joita opiskelijat ovat käyttäneet opetusharjoittelussaan ja joilla on pyritty motivoimaan oppilaita ja saamaan aikaan iloa opiskeluun – materiaalit ovat opiskelijoiden itsensä valmistamia. Näyttely on esillä tämän viikon.

peitto

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänä vuonna myös Kuopion kampuskirjastossa ryhdytään näyttelytoimintaan – pian kuulemme lisää. Näyttelyistä tiedotamme Facebook-sivuillamme. Katso ja tykkää!

Lisätietoja: laura.parikka [at] uef.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s